en nyt muista mitä paino oli... varmaan 87kg tasan.

Nyt on jotenkin motivaatio kadoksissa, mikään ei kiinnosta. Ei mikään, mikään ei tunnu miltään, mikään ei onnistu ja kaikki menee päin persettä. (saatte ihan rauhassa aatella et oon itsekäs säälittävä paska, mut mua ei kiinnosta) Kaikki mitä teen epäonnistuu, mä en ole oikeasti missään hyvä. Kaikki on mua paljon parempia. Mulla ei oo mitään erityisaluetta mis olisin tosi hyvä, et kaikki ihailis jne jne. Pienempänä olin innostunut soittamaan pianoa, isäni sanoi "ei sulla oo lahjoja pianon soittoon, mut sulla on lahjoja oppia" no vitsi jee. KUKA TAHANSA voi oppia soittamaan pianoa tai mitä ikinä vaan haluaa (ainakin melkein, esim. nyt ei musta ikin vois tulla mikään olympia-kultamitalisti, tai no vois, jos laihtuisin ja kuntokohoais ja jos edes osaisin juosta, MUT TODELLA EPÄTODENNÄKÖISTÄ et musta tulis joku mitalisti. ja no esim jos joku on pyörätuolis jne.)  Nii on kivaa joo.

Ihan maassa kaikkien asioiden takia. Syntymäpäivänäki olin vaan ihan maassa. no kai jos kukaan kavereista ei muista mun synttäreitä (en sit edes muistuttanut niitä siitä, ku sit ne saa vaan potea huonoa omaatuntoa et ei muistanut ja eipähän sitten munkaan tarvitse muistaa niitä. tai sitten muistan niitä jollain upeilla lahjoilla eikä ne antanut mitään!)  ja sitten äiti vaan suuttui mulle, en ollut saanut kuin vaan rahaa lahjaksi ja no onhan se kiva, mut silti olisin ottanut jotain... Ja sit vaan oli jotenki haikeeta. Ja sit noh... seuraavana päivänä sit onneks sain äidilt lahjoi kans. (me siis sovittiin sitten, ku mulla oli koulua 8-3 ja tosi kiire kouluunjne...et juhlitaan mun synttäreitä sitten lauantaina) Ja no sitten... No se meni pääosin siivotessa... Ja sitten sunnuntaina... Ei mitään ihmeellistä, kaverin kanssa olin. Hän hehkutti vaan ihastuksestaan ja kuinka ihana se on ja tykkääköhän se musta jne jne jne. Ja mulla tuli siitäkin jotenkin kauhean haikea olo, että vitsit, emmä vaan voi tykätä kenestäkään. Sit ihmiset sanoo mulle, et luuleks että sulla on jotain mahiksia siihen ja sitten vaan no ei kukaan musta tykkää. Ei tykkää. Olen ihan 100% ja kukaan ei oikeasti voi väittää siihen mitään vastaan. Koska se on OIKEASTI totta.

Ja no sitten tänään koulussa, sitä samaa paskaa. Yritin äidin suostumaan, et jäisin kotiin (päänsärkyä jne. mikä onkin osittain totta, päätä jomotti, ahdisti, itketti ja kaikkea mahdollista) mut ei äiti suostunut ja suuttu siitä sitten taas. Ja no koulussa, ei mitään uutta. No joo, ruotsin opella oli uusi paita. Ja sitten kotiin. Koiran kanssa match Showssa, yllätys yllätys, emme sijoittuneet ollenkaan. Surkeasti meni... Juuri kuin olin ajatellut, että me ollaan harjoiteltu ja nyt vois mennä paremmin ja me voitais sijoittua, edes viidensiksi!! Mut ei!!! Me ollaan käyty varmaan seitsemissä kisoissa, ei koskaan olla sijoitettu! Kerran näin mun yhden kaverin sen puudelin kanssa yhdes kisas, ja se sai heti punasen nauhan (pun. parempi, sin. huonompi) ja sano, et sijoituttais me EDES kakkosiks. Ja se tuomari oli kuulemma sanonut et se koira on koko kisan paras, vaikka se oli ensmäisten joukossa. >.< Surkea for ever.

Ja nyt tuntuu kun koiran kanssa ollaan menossa näyttelyihin, että niissäkin menee ihan surkeasti. Ihan turhaa maksettu ja kaikkea.

Lihonut olen, tunnen sen ihan kun läskit kerääntyy vyötärölle... Masentaa.

Tekisi mieli kirjoittaa tähän vielä lisää kaikkea mutta en tiedä kehtaanko. Kumminkin joku tuttu tulee ja lukee.