"Kaikki kaatuu päälle, äiti huutaa, muut perheenjäsenet riehuvat. Mikään ei tunnu onnistuvan, mikään ei kiinnosta. Koiran kanssa on pakko lähteä ulos. Ajatuksissa pyörii vain, että älä nyt vaan itke, joku voi nähdä ja nauraa sulle.

Väsyttää, koira vetää minua vain eteenpäin. Jalat painavat. Vastaan tulee toisia koiria, oma koirani pärhistää päänsä ja aloittaa "kumpi on ensin kummankin luona"-vetokilpailun ja pistää täyttä päätä toisen koiran luokse. Kiellän sitä. Ajattelen että ei helvetti jos tää on taas tätä, että tää yksi koira vetää hulluna ja minä vaan huudan vieressä ja muut ihmiset katsovat, että mikä hullu tuo on, huutaa koirallensa kun mikäkin, opettelisi kouluttamaan koiraansa.

Mietin, mitä tekisin yläasteen jälkeen. Suuntaisin tietysti lukioon, minnekkäs muuallekaan? Mietin myös elämän tarkoitusta. Nuorempana vuoden vanhempi kaverini sanoi, että hänellä ei ole mitään syytä elää, ei mitään velvotteita tai mitään syytä miksi olisi erityinen ja miksi juuri hänen elämällään olisi joku erityinen tarkoitus. Minä vastasin silloin, että "mä elän mun hamsterin takia, kuka muu sillon sitten ruokkis sitä?" kun minulla oli semmoinen olo, että minulla on joku tarkoitus ja etten elä täällä tyhjän takia. Mutta nyt asia on jotenkin erilainen. Tärkeintä elämässäni ovat koirat, ajattelen, että jos juuri minun koirani olisi tokovalio ja muotovalio, Ruotsin valio, Venäjän valio, Viron valio, Norjan valio, Englannin valio, Hollannin valio, Pohjoismaitten valio, Maailman voittaja-07 jne... kaikkea mahdollista hienoa, niin mä saisin kunniaa ja arvostusta, et vitsi mun koira on upea, ihan mahtava, ihailtava ja semmoseks kaikki muutkin koiranomistajat haluaa koiransa kouluttaa, mutta ei siitä mitään tule. Miten muka MINÄ, joka ei voita edes arpajaisissa, voisin niin hienoja juttuja saavuttaa? En mitenkään, naurettava ajatuskin.  Ja toinen ehkä tärkein syy, työ & raha. Haluan hyvän työn ja paljon rahaa. Mutta sitten miettisin, että mitä sen rahan kanssa sitten teen? Ostan kaiken haluamani, eikä kukaan aio estää minua. Mutta mitä sitten kun vanhenen enkä enää mene töihin? Menetän arvoni?

Toinen koira lähestyy. Koirani alkaa räksytyksen, yritän nolona kieltää sitä, mutta siitä se vain innostuu. Veto päällä ja minä yritän kiertää sen mahdollisimman kaukaa. Toisen koiran omistaja katsoo minua oudosti. Inhottaa.

Kolmas koira. Sama meno jatkuu. Purskahdan itkuun. En jaksa enää. Mikään ei onnistu. Olen surkea kaikessa. Mikään ei enää merkitse mitään. Koira on mitä on, haave vain kaikista muotovalioista sun muista. Hyvä lukio, hyvä työ, paljon rahaa. Olen liian laiska, en minä ikinä semmosia saavuttaisi. Koira vetää, vetää, vetää ja vetää. Tekisi mieli päästää irti... Musta nahkaremmi valahtaa sormieni läpi ja valkoinen hännänpää häviää yönpimeyteen enkä näe sitä enää koskaan..."