Sinttu, olit kommaillut...:) Juu tiedän pitäisi oikeastaan muuttaa elämäntapoja, eikä laihduttaa jne. On vain niin turhauttavaa kun olen ensimmäisen kerran aloittanut painon pudottamisen yhdessä äitini kanssa joskus kuusi vuotiaana vähän ennen koulun alkua. Silloin oli tarkoitus saada painoni 40kilosta 36kiloon. Naurettavat 4kiloa! Kun nyt ylipainoa on 40kiloa! En olen moneen kertaan käynyt sairaalassakin tutkittavana että mikä siinä nyt on jne eikä siitä koskaan ole tullut mitään... Olisiko viidennellä luokalla kun terveydenhoitajan (eri kuin tämä nykyinen terv.hoitaja josta olen kertonut) kanssa. Onnistuin laihtumaan 2kiloa kahdessa kuukaudessa. Mutta se tuli seuraavan kuukautena takaisin, alkoi kesäloma (sillon painoin sen 74-76kiloa), kuudennen aikana lihoin mitä nyt semmoiset reilut kymmenen kiloa... Ja nyt painan tämän verran. Jos olisin saanut sentinkin jokaisesta päätöksestä että nyt en syö enää mitään herkkuja ja mitään, syön terveellisemmin, parannan ruokavaliotani ja saan itseni kuntoo, olisin nyt jo miljonääri! Se päätös pätee yhden illan ja seuraavana päivänä, ääh! ei tästä tule mitään ja sitten menen syömään jääkaapille. Nyt sitten kun aloitin karkkilakon kaverini kanssa (ks. blogini ensimmäinen kirjoitus) miettisin sitten että mitä olen päivässä karkkia syönyt ja mitä sitten jatkossa kun jos karkit ja herkut jätän pois. Tulin siihen tulokseen, että mulla ei jäänyt mitään muuta kun näkkäri koulussa ja jotain kotiruokaa mitä nyt suht vähän syön...

Ja enää en oikeastaan "muista" että miten oikeasti pitäisi pudottaa painoa... Pitää liikkua enemmän kun syö ja tässä on sitten minun näkemykseni siitä asiasta.

Yksi syy miksi aloitin edes tämän on se, että koko ikäni minulle on jauhettu että painoa pitäisi pudottaa jne jne. Ja kun kesälomalla äitinikin sanoi että minun pitää saada ennen koulun alkua 10kiloa pois. Ja kun sanotaan, että itsensä pitää hyväksyä jne. Mutta en pysty siihen, koska jos vanhempani ovat sitä mieltä että olen lihava (olen olen! tiedän mutta siis...) ja minun pitäisi laihduttaa ja katsoa itseäni peilistä joka päivä jne. Ja kumminkin silloin terveystakastus päivänä vanhempani kysyivät että sanoiko th mitään painostani, ja kun vastasin että ei, koska se ei halua että ajattelen painoani, että jos alkaa itse tässä iässä laihduttamaan se voi johtaa johonkin anoreksiaan tai bulimiaan ja he sanoivat että ovat samaa mieltä.

Ja vielä yksi syy on se kun lihon, lihon, lihon ja lihon ja tälläiseksi maapallon puoliskoksi olen jo nyt lihonut! En pysty säätelemään syömistäni muuta kuin näin. Ja kun vanhempani niin kovasti puhuvat siitä, että kun jos lihon ja olen tälläinen ja en tee asialleni mitään, sairastun sokeritautiin, sitten menevät kaikki nilkat, polvet ja sitten sokeritaudista seuraa kaiken maailman muita sairauksia (suvussamme ei kyllä ole sokeritautia) ja sitten minulle voi tulla rytmihäiriö ja sitten minä voin saada sydänkohtauksia ja sitten elinikäni lyhenee ja sitten varmaan kuolen semmoiseen. Jotenkin noin se meni mitä ne selitti ja kyllähän se on ihan totta. Ja iltaisin sain kamalia pelo-kohtauksia, että apua jos sairastun ja kuolen ja kaikkea kamalaa! (tiedän saatan jotenkin liiotella, mutta on se noin...)

Ja tiedän, että minulla on kauhea pakkomielle punnitsemisesta. Aamulla ensimmäiseksi kun herään käyn vessassa (jospa paino olisi sadan gramman pienempi-toiveissa...) ja käyn vaa'alla ainakin neljä viisi kertaa. Sitten ensimmäiseksi kun tulen koulusta, vessaan ja vaa'alle. Sitä sitten ainakin viimiseksi illalla vielä vaa'alle....!  Ja kun olen niin malttamaton. Minulle ei riitä kolme kiloa kuukaudessa. En mä semmosta jaksa. Mun on nähtävä (tai no en näe tuloksia ihan tosta vain, mutta olo on parempi! Ja tuntuu että olisi hoikentunut jne. kun on syömättä!) tuloksia muuten en usko koko hommaan ja sitten se ääh! ihan sama, en jaksa-ilmiö ja menen jääkaapille.

Tuli vähän pitkä mutta tässä nyt jotain ajatuksiani jne.

Mutta syömisestäni on vielä sanottava. En oikeastaan koskaan ole syönyt aamupalaa (tiedän pitäisi!), enkä koulussakaan syö. Ennen söin sentään leipää jne, mutta en enää. Tiedän pitäisi. Mutta en vain voi sille mitään siitä on tullut tapa.